NummiRock, tuo monille raskaasta musiikista nauttivien synonyymi
juannukselle. Paljon olen huhuja kuullut, mutta vielä eniten kehuja. ”Nummirockin
jälkeen, ei muut festarit oikein tunnu miltään”. Tänä vuonna nappaan neuvosta
vaarin ja käyn vilkaisemassa itse. Mukana kaverpoppoo ja alkoholi. Bändit ehkä
hitusen sivuseikka, vaikka kourallinen must-see tason yhtyeitä siellä on.
Toivonmukaan ei leirielämä imaise mukaansa liiaksi.
Kuten on epäaktiivisesti tapana ollut, heittelen tänne oman festivaaliaikatauluni.
Mitä katsomaan, miksi, missäkin järjestyksessä. Takeita ei tosin ole, että
kaikki katsottaisiin ja vähintään muutama jää syömisen ja/tai juomsien takia
välistä. Kaveriporukan toiveita kunnioitetaan myös mahdollisen paljon. Saa
bongailla tutut ja urputtaa tuntemattomat. Tai toisinpäin.
To 19.6.
Kaunis kuolematon 18.30-19.30: Koff Live
- Torstaina ei paljon bändeillä juhlita. Yön talkootöitä varten pitää
levätä, mutta kyllä pieni synkistely ja itsetuhoisuus juhannukseen kuuluu. Vuoden
tähän mennessä parhaan debyytin ulostyöntänyt KK tuskin on se vauhdikkain livebändi, mutta eipä
tänne keikalle riehumaan olla menossakaan. Raskas, synkkyys ja kertsit. Ilman tätä
bändi, en ole mitään!... Get it?
Speedtrap vaikuttaa mielenkiintoiselta nimeltä, jonka katsomista
harkitsen punnittuani tilanteen. Old School Speed Metal kun ei ihan se ylin
suosikki omaan korvaan ole. Humalatilanhan tämä vaatisi.
Profane Omen 22.30-23.30: Koff Live
- Jos lepo ei vie mukanaan, niskanotkeuden ja jalkojen juoksukunnon
tarkistaa aina yhtä viihdyttävä Profane Omen. Ensimmäinen kerta kun näen bändin
uusimman, lievän pettymyksen aiheuttaneen, levyn jälkeen. Tuskin se silti menoa
haittaa, kun livenä tankin lailla toimivat God In A Bottle, Disconnected tai
Left To Disintegrate soivat. Klubilla pitää bändi myös tsekata kun mahdollista
Illan viimeinen esiintyjä Deals Death kiinnostaa yhtä paljon kuin
selibaatti. Yksi paskimmista bändeistä mitä viimeaikoina vastaan tullut.
Järkkäriduunin ja (tuskin kovinkaan) hyvin nukutun yön jälkeen, jatkuu meno.
Perjantai onkin nimittäin kiireinen päivä.
Pe.20.6.
Kuolemanlaakso 13.45-14.45: Inferno-lava
- Päivä alkaa samoin kuin Torstaikin; Hitaasti ja synkästi, mutta ah
niin kauniisti. Ajattaran ja Triptykonin välimastosta ammentavan
Kuolemanlaakson olen ehtinyt missata jo kolmisen kertaa. Nyt otetaan
vahinkotakaisin. Kammottavan hyvän Tulijoutsen-levyn jälkimainingeissa odotan
massiivista keikkaa.
Medeia 14.45-15.45: Vihreä päälava
- Vuoden alussa Medeia heitti Klubilla agressiivisimman keikan miesmuistiin.
Tätä toivotaan lisää, hieman jännittäen uuden laulajan osaamista. Keijon livesaappaat
kun ovat isot ja vaikeat täyttää.
Assemble The Chariots
15.45-16.30: Koff live
- Turhan geneerisestä sinfoniabläkkiksestä, jonkun toisen korvaan ehkä
myös turhan geneerisen Deathcoren/Djent musiikin pariin siirtyneen Assemble Tha
Chariots on yllättävän lupaava bändi. Genressään harvinaisesti kotimaasta
ponnistava yhtye osaa hommansa ja mielenkiinnolla katsomaan miten koukerohevi toimii
livenä. Levyn ensimmäinen single ainakin antaa odottaa hyvää levyä.
Wolfheart on paska livebändi ja bändi ylipäätäänkin. Mikään ei saisi
Infernolavalle raahautumaan.
Mokoma (by Request) 17.30-18.45: Vihreä päälava
- Mokoman keikalla on aina hauskaa. Tylsää tai puuduttavaa keikkaa en
bändiltä ole nähnyt, johon tosin vaikuttavat todella paksut fanilasit.
Toivesetin biisit eivät ihan sitä omaa hermoa miellyttäneet, mutta kyllä
klassikotkin aina kelpaavat. Sinä riität tosin varmasti lämmittää tätäkin
romantikkoa.
Mörbid Vomit saatta kaljanjuonimusana mennä. Paljon hyvää kuullut,
mutta jossain välissä se on rentoduttavakin. Chrome Divisionin herättämä
myötähäpeäfiilis ei ole vieläkään laskenut, eli välistä jää armotta.
Stam1na 20.45-22.00: Vihreä päälava
- Oletettavan tankkaustauon jälkeen on suuntana ”se kovin”. Stam1naa ei
omissa kirjoissa voi nähdä liiaksi. Joka keikalla on jotain, mitä sillä edellisellä
ei ollut. Kesän alkuperäisaikataululla Stam1nan livekeikkoja piti kertyä 5.
Oikea lukumäärä onkin ”vain” 3. Mikäs sen parempi alku putkelle, kuin
juhannusilta.
Fear of Domination 22.00-23.00: Koff live
- Fear of Domination sai aikaan sellaisen silmä ja korvagasmin
Metalorgyssa 2011, että lisää on himonnut siitä lähtien. Kaikki kolme
kotikaupungin keikkaa ja MTR tuli kuitenkin urpouttani missattua. Diskojalanl
ja niskan vispaamaan saava kolmoslevy on täynnä sellaista hittitullitusta, että
nyt ei missata. Vaikka seuraavana onkin…
The Black Dahlia
Murder 23.00-00.00: Inferno-lava
- …Väkivaltaisinta musiikkia ikinä. Murhia, raiskauksia, kannibalismia,
silpomista (ja alieneita, ei unohdeta alieneita) sekä muuta mukavaa on luvassa
kun raivostuttavan lyhyellä setillä lavan valtaa yksi nisitä neljästä syystä,
miksi Nummeen tuli alun perin haluttua. En odota selviäväni mustelmitta, eikä
tule kyllä kukaan muukaan.
Behemoth 00.00-01.30: Vihreä päälava
- Tässä jälleen yksi syy miksi Nummi on must. Ainut Behemoth keikka
kohdallani, Tuska 2012, meni täysin en-tunne-tätä(kään)-biisiä toljotukseksi.
Nyt tunnetaan ja nautitaan. Saatana saapuu Kauhajoelle. Kun palvonnat ja makaaberit toiminnat on
saatu alta, jatketaan viihtymistä leirintäalueen puolella. Sacraligious
Imapelement vai mikä onkin, kun ei kiinnosta sitten ollenkaan.
LA. 21.6.
Lauantai ja mahdollinen krapula. Se täytyy kuitenkin selättää. Kaikkea
kivaa, tosin vähenemissä määrin, kun olisi luvassa. Unborn Generation saa
melskata puolestani ihan keskenään.
Tuoni 14.45-15.45: Inferno-lava
- Pahimmassa tapauksessa annan itselleni krapulavapaan tästä bändistä,
mutta en mielelläni. Tuonen Pimeys koittaa soi ateistiteinikapina-aikanani
useaan otteeseen ja bändin uusin Industrialimpi levy iskee myös hyvin päin
näköä. Se legendaarinen ykköslevy ei ole ihan niin hyvin hallussa, mutta
aikaahan tässä vielä on.
Ismo Leikola Band menee taustameluna, mutta keskittymistä bändi tuskin itseltä
saa.
Countless Goodbyes
16.45-17.30: Koff Live
- Kyllähän nyt kotikylän coreveikkoja pitää kannustaa. Eka EP oli
messevä, samoin uudet biisit. Saisi tääkin porukka breikata nyt piakkoin,
puitteet siihen kun on.
Poisonblackia vilkuillaan jos on jaksamista. Sen verran tyhjnetävä
Yo-talon keikka oli, että lisää ei kaipaa ihan heti. Hyvät paikatkin kun täytyy
saada…
Suicide Silence 18.30-19.45: Vihreä päälava
- Ei mitään jakoa sille, kuinka kovalta tämä bändi kuulostaa livenä. Ei
siis vittu mitään. Tätä odotan The Black Dahlia Murderin ohella kuin
kuutanouseva. Sisäinen teinini hyppii, pittaa ja moshaa riemusta. Uusi laulaja
toimii itselle hyvin, kehtaanko jopa sanoa lievästi paremmin kuin Mitch.
Lievästi.
Santa Cruz on taas sarjaa ”katsoo jos jaksaa”. Tuskin jaksaa, koska
hard rock, vaikkakin hyvin tehty sellainen ja kuulemma osaava livebändi.
Turmion kätilöt 20.30-21.30: Inferno-lava
- Osaamistaso voi ei tosin edes yletä niille tikapuille joilla voisi
hipoa Kätilöiden livekovuutta. Sisäinen musakriitikkoni meittii, onko
Kätilöiden vai Stam1nan keikoilla kovempi meno. En varmaan koskaan voi antaa vastausta,
sillä jäävään itseni puolueettomana. Totuus kun on, että TK:n liveesiintyminen
on vapauttava kokemus niin yleisölle, kuin varmasti bändille. Eikä tähän(kään)
kyllästy, vaikka kuinka monesti livenä näkeekin.
W.A.S.P. tarjoaa tunnin ja vartin tauon. Kiitos W.A.S.P.
Whispered 22.45-23.30: Koff live
- Kabukiheviä. Kyllä hitossa. Jos Hopeanuolen tunnaria ei livenä tule,
niin sitten sitä ei tule. Mutta tulisipa. Tämä bändi kun on nerokas.
Turisas 23.30-00.30: Inferno-lava
- Festarin itsellä päättää se viimeinen neljästä syystä tulla Nummeen. Pettymys
Sauna Open Airissa 2011 otetaan toivonmukaan takaisin. Uusin levy aukesi
viimein ja teatraalinen Queen meets Viikinkihevi-experience odottaa taas tätäkin
sankaria. Full sails ahead!
Stone ei ole koskaan napannut eikä nappaa vieläkään, joten Turisaksen
jälkeen teen… jotain.
Siinäpä se, pitemmittä puheitta. Tuskasta, Ilosaaresta, Puntalasta ja
Tammerfestista tulee vastaavat. Joskus.