Festariennakko: IlosaariRock 2014

Kaverin YO-lahjan miettiminen oli työtä ja tuskaa. Piti olla jotain aitoa, jotain haluttua mutta samalla jotain joka kertoo antajasta. Päädyin sitten IlosaariRockin kahden päivän lippuihin. Jälkikäteen todettuna myös omasta mielestä loistava lahja. Kolme päivää leireilyä parhaan ystävän kanssa, sopivasti kaljaa ja hyviä bändejä. Katotaas mitä bändejä

Pe 11.7.

Koska en tiedä yhtään milloin perillä ja milloin teltta pystytetty ja mikä on jaksaminen alueella, en ole yhtään varmaan montako Töminän bändiä vilkaistaan

Hopeajärvi: 18.10-18.40, Sue-lava

- HC/Alternative on alkanut kesänaikana maittaa enemmän kuin laki sallii. Hopeajärvi kuuluu yhtene näsitä uusista, kiinnostavista bändilöydöistä. Yhtään levyä en vielä omista, mutta kiinnostus suuri nähdä livenä. Ehkä niitä seiskatuumasia lähtee mukaan, jos löytyy

Sur-rur: 19.40-20.10, Sue-lava

- Sur-rur on tajuntaalaajentavan kova levyltä, joten kai se on livenäkin joskus pakko todeta. Mikäs sen parempaa kun nyt, jos aikataulut sallii

Beastmilk: 23.00-23.50, Sue-lava

- I’m now under Beastmilk’s control. Liian orgasminen livebändi kuvailtavaksi. Niin levyiltä kuunneltuna kuin livenä boogattuna järkyttävän hyvä. SurfGootiPostjokin sai Tuskassa aikaan sellaiset musagasmit ettei paremmasta väliä. Nyt edes keikana aikana vallanottava sopiva synkkämielisyys haittaa.

La 12.7.

Toivonmukaan saan tällä kertaa unta, toisin kuin Nummessa, ja jaksan riehua heti puolestapäivästä. ensimmäinen oikeasti kiinnostava bändi on tosin vasta neljältä, että mikään kiire ei heräämisellä ole.

Asa & Band: 13.00-14.00, Rentolava TAI Pää kii: 13.00-14.00,Tähtiteltta

- Asan oma materiaali ei yllä läheskään Jätkäjätkien tasolle, mutta on silti laadukasta kotimaankin rap-skenessä . Mielenkiinnolla siis todistamaan miten toimii bändin kanssa.

- Pää kii on omissa kirjoissani varmaan Suomen yliarvostetuin bändi. Punkin kapinan tilalla huonosti toteutettua uhoa geneerisistä asioista. Saa nähä onko livenä sama.

Sanni: 15.00-16.00, Tähtiteltta TAI Rauhatäti & Tes La Rock: 15.00-16.00, Rentolava

- Omasta(kin) mielestäni Suomen lupaavimman poptulokkaan keikka on, todennäköisesti, hemmetin täynnä. Saa nähdä jaksaak tai edes mahtuuko sisään. Levyllä kun ei neidin täysi potentiaali pääsyt oikeuksiinsa. Sinkkuina julkaistut biisit tosin ovat mielestäni jo valmista kauraa tuleviksi ikivihreiksi.

- Rauhatäti taas on lupaavampia Raptulokkaita Suomessa. Uhkaavat biitit ja taustat yhdistettynä oivaltavaan yhteiskuntakritiikkiin ja tutkisteluun. Girl power.

Hera Ylpöö & Ihmiset: 16.00-17.00, Päälava TAI Stam1na haastattelu, Lounge

- En ole Ylppöä yhtyeinene nänhyt livenä sitten vuoden 2012. Niin se aika vyöryy, kun esteitä tulee mahdollisten keikkojen kohdalle, joille mennä. Nyt otetaan vahinko takaisin. Uusin levy oli hyvä ja ilolla biisejä laulamaan mukana. Toivotaan että live-esiintymiseen olisi muukin bändi saanut pientä kipinää.

Haloo Helsinki!: 17.00-18.00, Tähtiteltta TAI Akism & Musta Barbaari: 17.00-18.00, Rentolava TAI Damn Seagulls: 17.00-18.00, Rekkalava

- Haloo vitun Helsinki! Vaikka bändi on medioissa varmana joka viikko, onneksi musiikillisista syistä, ei bändistä mielestäni silti puhuta tarpeeksi, onhan bändi jollain tavalla henkinen esikuva jokaiselle nuorelle, menestykseen pyrkivälle yhtyeelle. Myös eräälle vessalle. Livenä maasta taivaisiin kehutun yhtyeen näen satavarmasti Tammerfesteillä, mutta ehkä jo nyt. Jos sinen vitun telttaan mahtuu ilman tukehtumista

- Tämä paska on nähtävä livenä. Edes vilaukselta. Koska ei vittu oikeesti.

- Joskus ylä-asteella muistan kuulleeni ”jostain lokkibändistä” joka yhdisteli punkkia ja Soulia. Hevimiika ei tuolloin tälläistä taidepaskaa arvostanut. Nyt on toinen ääni kellossa. Saa nähdä saadanko levyilä huokuva rentous ja flow kuinka hyvin livenä aikaan.

Oranssi Pazuzu: 18.00-19.00, Sue-lava

- Oh boy. Matka kosmokseen kesken festarin. Pör pör. Lukion ykkösellä taisin tämän bändin jollekulle tituleerata ”suurimmaksi paskaksi ikinä”. Niin ne mielipiteet ja mieltymät vaihtuu. Hämyisellä klubilla tämän mielummin todistaisi. Aurinkoinen Sue-lava tuskin kun on omiaan apokasatanistiselle taideheville.

Lost Society: 19.00-20.00, Rekkalava

- HOLYSHITTÄÄBÄNDIONPARAS. EIJUMAVITUNLAUTA. MENKÄÄKATSOMAAN TÄTÄLIVENÄ.

Stam1na: 20.00-21.15, Päälava

- En sano mitään. Se on Stam1na, festarikeikalla, parhaan kaverin kanssa. Riversiden päällekäisyys ei edes vituta. Paitsi vähän.

Turmion kätilöt: 22.30-23.30, Sue-lava

- Illan päättää kätilöt. Tankkaustauon jälkeen, myöskin todn. näk. humalassa olevat Kuopiolaiset pervot paskoine puujalkavitseineen, ja turpaanvetodiskoineen ovat juuri se täydellinen päätös ensimmäiselle IlosaariRock päivälle. Ehkä se Studio Killersin kanssa päällekkäin oleminen ei vituta enää niin paljoa.

Futista mahd. loppuillasta.

Su 13.7.

Here’s when the shit gets real, yo.

Olavi Uusivirta: 13.30-14.30, Päälava

- Suomessa on kuulemma vain yksi Rocktähti, Michael Monroe. Itse sanon paskat. Suomessa on KAKSI Rocktähteä, Mihael Monroe ja Olavi Uusivirta. Levyiltä jokaäidin unelmavävyltä kuulostava taiteilija muuttuu livenä sellaiseksi sähköjänikseksi ja esiintyjäksi, että ammeellinen Duraceleja ei samaan pystyisi. Suosittelen epäilijöitäkin katsomaan.

Risto: 14.30-15.30, Tähtiteltta

- En ole nänhyt Ristoa livenä. Tämä synti pitää korjata. Kyseessä on kuitenkin se muistettavin bändilöytö koko lukion ajalta.

Jenni Vartiainen: 15.30-16.45,Päälava

- Mä en haluu kuolla tänä yönä, sillä muuten missaan Jenni Vartiaisen. Tai jäädä Nettiin pyörimään liiaksi, että jaksan. Eikä sillä, kyllä Ihmisten edessä kehtaa kulkea väsyneenäkin. Suru tosin ei keikan aikana ole kunniavieras joo lopetan…

Viikate: 16.45-17.00, Tähtiteltta

- Täyteenahdetusta keikasta toiseen. Miellyttävän pitkällä setillä siunattu Viikate on mukava tavata melkein KOLMEN VUODEN tauon jälkeen. Jälleennäkemisen riemu on suuri ja jutut toivottavasti yhtä huonot.

Sitten edessä PIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITKÄ tauko, jonka aikana Haimia voisi käydä vilkuilemassa. Tai juoda ja syödä. Tai jotain. Henkistä puntarointia on edessä, sillä kahdeksan pintana seuraa festareiden ainoa päällekkäisyys, jossa en vieläkään osaa sanoa kummalle keikalle suuntaisin.

Opeth: 20.15-21.30, Päälava TAI Lapko 20.15-21.15

- MIKSI, OI MIKSI nämä kaksi piti olla päällekkäin. Opethin keikka Saunassa vuosi sitten oli kaikkea hauskasta kuolettavan hyvään. Ei tästä bändistä voi olla tykkäämättä, jos on musiikista kiinnostunut. Se ainoa Progedeath yhtye. Period.

- Sitten taas Lapko on… noh, aliarvostetuin vientituote mitä Suomella om. Keikalla esitellään myös uusi yhtye. Lisätään tähän vielä bändin keikkailun vähyys ja hemmetin hyvä livemeno ja ARRRRRGHHH! Päätös tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta. Ehkä vain kloonaan itseni.

Nyrkkitappelu: 21.15-22.15, Rekkalava

- Nyrkkitappelu on bändi joka Pää kii ja jokainen Punk Rock bändi Suomessa haluaisi olla. Sen. mihin tämä bändi pyrki, on se saavuttanut ja ohittanut aikoja sitten. Loistava, likainen, konsepti ja varmasti nautittava livebändi. Ihanhan pikkarit kostuu.

Insomnium: 22.15-23.15, Sue-lava

- Insomniumin vuoksi joudun mahdollisesti uhraamaan vartin festarien pääesiintyjästä ja omalla kohdallakin kiinnostavimmasta bändistä. Toivotaan että se on sen arvoista. Epehemralin kohdalla saatan itkeä. Ihan hitusen/vitusti.

Alice In Chains: 23.00-00.15, Päälava

- Joskus lukion ykkösellä muistan puhuneeni reissuun lähtevän ystäväni kanssa bändistä. Taisin sanoa silloin ko. bändiä mm. laahavaksi, tylsäksi ja apaattiseksi. Tällä hetkellä halaun lyödä tuon entisen minäni henkihieveriin. Vaikken ihan bändin ”juttuun” ole päässyt kiinni, on tässä se koko ydin mitä tällaisesta ahdistus rockista joskus aikoinani etsin. Vaikka en sitä saa imettyä ihan niin paljon kuin junnuna olisin, on tässä silti jotain kumman nostalgista. Bändiä vasta vuoden kuunnelneenakin.

Ei Bar Simulator Open Aireja

Jossain joku valitti kun festareilla ei saa lavojen eteen mennä omien juomien kanssa ja/tai festarialueella ei saa liikkua oman juoman kanssa. Ratkaisuksi tarjottiin niinkin nerokkaita ideoita kuin jokaisen festarin ikärajaksi K18 tai alaikäisille rajattu alue.

Niin, mikäs olisikaan sen hauskempaa kuin varoa niitä kaljalaseineen pönöttäviä henkilöitä samalla kun itse yrittää nauttia keikasta ja, herran tähden, ehkä vähän liikkuakkin. Ja kuulla sitten valitusta kuinka se kallis(arvoinen) festarikalja on nyt äiti maan hellässä povessa. Ihan liikaa tätä saa jo silloin tällöin klubeilla kestää, joten onneksi ei tarvitse festareilla sietää. Joku voisi myös valittaa kaljaa kaikkialle roiskivista tuoppien/tölkkien kanssa riehujista, mutta itseä se ei haittaa. Suljettavassa pullossa oleva juoma ratkaisi tämänkin, tosin.

Festareilla en itse kaljaa juo. Kallista ja harvemmin on aikaa, kun pitäisi bändejäkin katsoa. Leirintäalueella juominen on sitten aivan eri asia. Klubikeikoilla menee ennen ja jälkeen keikkaa silloin tällöin muutama ja rippuen keikasta joskus ihan aikanakin, pöydästä katsellen.

Pitäisikö festarialueilla mielestäni saada liikkua kaljan kanssa; Toki. Pilaako se mielestäni festarin jos niin ei saa tehdä; Ei todellakaan. Mielummin kaikille sallitut festarit niin, että alaikäsietkin pääsee nauttimaan, kuin K18 Baarisimulattor Open Air, jos juomien kanssa kaikkialla kulkeminen merkkaisi tätä.

Omien juomien mahdollisuus olisi yleisön kannalta paras vaihtoehto, mutta eipä tule niin tapahtumaan. Valitettavasti.

Festariennakko: NummiRock 2014

NummiRock, tuo monille raskaasta musiikista nauttivien synonyymi juannukselle. Paljon olen huhuja kuullut, mutta vielä eniten kehuja. ”Nummirockin jälkeen, ei muut festarit oikein tunnu miltään”. Tänä vuonna nappaan neuvosta vaarin ja käyn vilkaisemassa itse. Mukana kaverpoppoo ja alkoholi. Bändit ehkä hitusen sivuseikka, vaikka kourallinen must-see tason yhtyeitä siellä on. Toivonmukaan ei leirielämä imaise mukaansa liiaksi.

Kuten on epäaktiivisesti tapana ollut, heittelen tänne oman festivaaliaikatauluni. Mitä katsomaan, miksi, missäkin järjestyksessä. Takeita ei tosin ole, että kaikki katsottaisiin ja vähintään muutama jää syömisen ja/tai juomsien takia välistä. Kaveriporukan toiveita kunnioitetaan myös mahdollisen paljon. Saa bongailla tutut ja urputtaa tuntemattomat. Tai toisinpäin.

To 19.6.

Kaunis kuolematon 18.30-19.30: Koff Live

- Torstaina ei paljon bändeillä juhlita. Yön talkootöitä varten pitää levätä, mutta kyllä pieni synkistely ja itsetuhoisuus juhannukseen kuuluu. Vuoden tähän mennessä parhaan debyytin ulostyöntänyt KK  tuskin on se vauhdikkain livebändi, mutta eipä tänne keikalle riehumaan olla menossakaan. Raskas, synkkyys ja kertsit. Ilman tätä bändi, en ole mitään!... Get it?

Speedtrap vaikuttaa mielenkiintoiselta nimeltä, jonka katsomista harkitsen punnittuani tilanteen. Old School Speed Metal kun ei ihan se ylin suosikki omaan korvaan ole. Humalatilanhan tämä vaatisi.

Profane Omen 22.30-23.30: Koff Live

- Jos lepo ei vie mukanaan, niskanotkeuden ja jalkojen juoksukunnon tarkistaa aina yhtä viihdyttävä Profane Omen. Ensimmäinen kerta kun näen bändin uusimman, lievän pettymyksen aiheuttaneen, levyn jälkeen. Tuskin se silti menoa haittaa, kun livenä tankin lailla toimivat God In A Bottle, Disconnected tai Left To Disintegrate soivat. Klubilla pitää bändi myös tsekata kun mahdollista

Illan viimeinen esiintyjä Deals Death kiinnostaa yhtä paljon kuin selibaatti. Yksi paskimmista bändeistä mitä viimeaikoina vastaan tullut. Järkkäriduunin ja (tuskin kovinkaan) hyvin nukutun yön jälkeen, jatkuu meno. Perjantai onkin nimittäin kiireinen päivä.

Pe.20.6.

Kuolemanlaakso 13.45-14.45: Inferno-lava

- Päivä alkaa samoin kuin Torstaikin; Hitaasti ja synkästi, mutta ah niin kauniisti. Ajattaran ja Triptykonin välimastosta ammentavan Kuolemanlaakson olen ehtinyt missata jo kolmisen kertaa. Nyt otetaan vahinkotakaisin. Kammottavan hyvän Tulijoutsen-levyn jälkimainingeissa odotan massiivista keikkaa.

Medeia 14.45-15.45: Vihreä päälava

- Vuoden alussa Medeia heitti Klubilla agressiivisimman keikan miesmuistiin. Tätä toivotaan lisää, hieman jännittäen uuden laulajan osaamista. Keijon livesaappaat kun ovat isot ja vaikeat täyttää.

Assemble The Chariots 15.45-16.30: Koff live

- Turhan geneerisestä sinfoniabläkkiksestä, jonkun toisen korvaan ehkä myös turhan geneerisen Deathcoren/Djent musiikin pariin siirtyneen Assemble Tha Chariots on yllättävän lupaava bändi. Genressään harvinaisesti kotimaasta ponnistava yhtye osaa hommansa ja mielenkiinnolla katsomaan miten koukerohevi toimii livenä. Levyn ensimmäinen single ainakin antaa odottaa hyvää levyä.

Wolfheart on paska livebändi ja bändi ylipäätäänkin. Mikään ei saisi Infernolavalle raahautumaan.

Mokoma (by Request) 17.30-18.45: Vihreä päälava

- Mokoman keikalla on aina hauskaa. Tylsää tai puuduttavaa keikkaa en bändiltä ole nähnyt, johon tosin vaikuttavat todella paksut fanilasit. Toivesetin biisit eivät ihan sitä omaa hermoa miellyttäneet, mutta kyllä klassikotkin aina kelpaavat. Sinä riität tosin varmasti lämmittää tätäkin romantikkoa.

Mörbid Vomit saatta kaljanjuonimusana mennä. Paljon hyvää kuullut, mutta jossain välissä se on rentoduttavakin. Chrome Divisionin herättämä myötähäpeäfiilis ei ole vieläkään laskenut, eli välistä jää armotta.

Stam1na 20.45-22.00: Vihreä päälava

- Oletettavan tankkaustauon jälkeen on suuntana ”se kovin”. Stam1naa ei omissa kirjoissa voi nähdä liiaksi. Joka keikalla on jotain, mitä sillä edellisellä ei ollut. Kesän alkuperäisaikataululla Stam1nan livekeikkoja piti kertyä 5. Oikea lukumäärä onkin ”vain” 3. Mikäs sen parempi alku putkelle, kuin juhannusilta.

Fear of Domination 22.00-23.00: Koff live

- Fear of Domination sai aikaan sellaisen silmä ja korvagasmin Metalorgyssa 2011, että lisää on himonnut siitä lähtien. Kaikki kolme kotikaupungin keikkaa ja MTR tuli kuitenkin urpouttani missattua. Diskojalanl ja niskan vispaamaan saava kolmoslevy on täynnä sellaista hittitullitusta, että nyt ei missata. Vaikka seuraavana onkin…

The Black Dahlia Murder 23.00-00.00: Inferno-lava

- …Väkivaltaisinta musiikkia ikinä. Murhia, raiskauksia, kannibalismia, silpomista (ja alieneita, ei unohdeta alieneita) sekä muuta mukavaa on luvassa kun raivostuttavan lyhyellä setillä lavan valtaa yksi nisitä neljästä syystä, miksi Nummeen tuli alun perin haluttua. En odota selviäväni mustelmitta, eikä tule kyllä kukaan muukaan.

Behemoth 00.00-01.30: Vihreä päälava

- Tässä jälleen yksi syy miksi Nummi on must. Ainut Behemoth keikka kohdallani, Tuska 2012, meni täysin en-tunne-tätä(kään)-biisiä toljotukseksi. Nyt tunnetaan ja nautitaan. Saatana saapuu Kauhajoelle.  Kun palvonnat ja makaaberit toiminnat on saatu alta, jatketaan viihtymistä leirintäalueen puolella. Sacraligious Imapelement vai mikä onkin, kun ei kiinnosta sitten ollenkaan.

LA. 21.6.

Lauantai ja mahdollinen krapula. Se täytyy kuitenkin selättää. Kaikkea kivaa, tosin vähenemissä määrin, kun olisi luvassa. Unborn Generation saa melskata puolestani ihan keskenään.

Tuoni 14.45-15.45: Inferno-lava

- Pahimmassa tapauksessa annan itselleni krapulavapaan tästä bändistä, mutta en mielelläni. Tuonen Pimeys koittaa soi ateistiteinikapina-aikanani useaan otteeseen ja bändin uusin Industrialimpi levy iskee myös hyvin päin näköä. Se legendaarinen ykköslevy ei ole ihan niin hyvin hallussa, mutta aikaahan tässä vielä on.

Ismo Leikola Band menee taustameluna, mutta keskittymistä bändi tuskin itseltä saa.

Countless Goodbyes 16.45-17.30: Koff Live

- Kyllähän nyt kotikylän coreveikkoja pitää kannustaa. Eka EP oli messevä, samoin uudet biisit. Saisi tääkin porukka breikata nyt piakkoin, puitteet siihen kun on.

Poisonblackia vilkuillaan jos on jaksamista. Sen verran tyhjnetävä Yo-talon keikka oli, että lisää ei kaipaa ihan heti. Hyvät paikatkin kun täytyy saada…

Suicide Silence 18.30-19.45: Vihreä päälava

- Ei mitään jakoa sille, kuinka kovalta tämä bändi kuulostaa livenä. Ei siis vittu mitään. Tätä odotan The Black Dahlia Murderin ohella kuin kuutanouseva. Sisäinen teinini hyppii, pittaa ja moshaa riemusta. Uusi laulaja toimii itselle hyvin, kehtaanko jopa sanoa lievästi paremmin kuin Mitch. Lievästi.

Santa Cruz on taas sarjaa ”katsoo jos jaksaa”. Tuskin jaksaa, koska hard rock, vaikkakin hyvin tehty sellainen ja kuulemma osaava livebändi.

Turmion kätilöt 20.30-21.30: Inferno-lava

- Osaamistaso voi ei tosin edes yletä niille tikapuille joilla voisi hipoa Kätilöiden livekovuutta. Sisäinen musakriitikkoni meittii, onko Kätilöiden vai Stam1nan keikoilla kovempi meno. En varmaan koskaan voi antaa vastausta, sillä jäävään itseni puolueettomana. Totuus kun on, että TK:n liveesiintyminen on vapauttava kokemus niin yleisölle, kuin varmasti bändille. Eikä tähän(kään) kyllästy, vaikka kuinka monesti livenä näkeekin.

W.A.S.P. tarjoaa tunnin ja vartin tauon. Kiitos W.A.S.P.

Whispered 22.45-23.30: Koff live

- Kabukiheviä. Kyllä hitossa. Jos Hopeanuolen tunnaria ei livenä tule, niin sitten sitä ei tule. Mutta tulisipa. Tämä bändi kun on nerokas.

Turisas 23.30-00.30: Inferno-lava

- Festarin itsellä päättää se viimeinen neljästä syystä tulla Nummeen. Pettymys Sauna Open Airissa 2011 otetaan toivonmukaan takaisin. Uusin levy aukesi viimein ja teatraalinen Queen meets Viikinkihevi-experience odottaa taas tätäkin sankaria. Full sails ahead!

Stone ei ole koskaan napannut eikä nappaa vieläkään, joten Turisaksen jälkeen teen… jotain.

Siinäpä se, pitemmittä puheitta. Tuskasta, Ilosaaresta, Puntalasta ja Tammerfestista tulee vastaavat. Joskus.

Vuoden 2013 parhaat levyt

Levyvuosi 2013 on aika panna pakettiin. Lyhyestä virsi kaunis, oli aivan helvetin hyvä vuosi! Paljon laatulättyjä, kappaleita ja keikkoja takana. Hienoja kokemuksia, pettymyksiä ja kaikkea siltä väliltä. Top 20 listan piti alun perin olla Top 40… sitten Top 30… Parhaiten kuitenkin sain mielipiteeni tiivistettyä kahteenkymmeneen. Mielipiteitä rustailen uudenvuoden aaton ja päivän, eli malttakaa. Mutta halusin listan saada nyt jo pihalle joten, tässä se on. Intsoi!

20. Soilwork - The Living Infinite

Melodinen Death Metal

Soilwork - Spectrum of Eternity

Vuoden bändilöytö teki yhden vuoden kovimmista levyistä. Maken järki

Vain muutaman harha-askeleen koko levytysuran aikana tehneen Soilworkin tuplalevy, on vastannut vuoden kovimmista oman kodin sisään rajoittuneista niskasaunoista. Tätä levyä kun on mahdotonta kuunnella paikallaan. En tiedä mitä velliä ruotsalaiset hevarit puuroonsa laittaa, mutta my god kun on kova rieska. Rummut hyppii groovin ja mätön välillä saumattomasti, kitara syöksee tarttuvaa melodiaa tai murskaavaa riffiä menettämättä sitä kuuluisaa flowta ja laulu… my god se laulu. Blörn Stridin kehitystä laulajan on ollut ilo seurata. Ainahan mies on ollut laittoman kova laulaja, mutta Living Infinitellä kaikki on tasapainossa. Vaikka herra oli paljon vihaisemman kuuloinen bändin alkuaikoina, se oli silloin ja nyt on nyt. Nyt Björn seisoo kaaottisen partionsa keulamiehenä, halliten ja ohjaten rytmitykset ja laulumelodiat tuosta vain.

Tuplalevyn luulisi puuduttavaan, mutta ei ei ei. Koko paketin kuunteleminen yhdeltä istumiselta voi aluksi aiheuttaa lievää kutinaa perselihaksissa, mutta kertojen kasvaessa kasvaa se nautintokin. Koukut löytyy helposti, kertosäkeissä hoilaa ilolla mukana ja kokonaisuus hahmottuu. Harmi siis, että koko levyn paskin biisi on laitettu kakkoslevyn viimeiseksi. Siihen mennessä sudenkuopilta vältytään, vaikka lieviä alamäkiä koetaankin. Niistä lähdetään kuitenkin välittömästi uuteen nousuun.

Soilwork osoittaa levyllä hallitsevansa niin hitaat groovailut kuin nopeat niskanpieksennät… ja nopeat groovailut ja… you know. Monipuolinen bändi, jonka soittoaitoa kuuntelee mielellään. Omissa kirjoissa tosin, ei tällä(kään) niiden alltime classic levyjen luo päästä, yhtään levyä tämän enempää kuitenkaan solvaamatta.

19. The Dillinger Escape Plan: One Of Us Is The Killer

Mathcore

The Dillinger Escape Plan - Nothing's Funny

Niille harvoille jotka eivät tiedä, Dillinger Escape Plan (kavereiden kesken DEP) on ehkä maailman musiikillisesti omaperäisin bändi. Mainitse mikä tahansa muu bändi ja löytyy vähintään yksi samalta kuulostava porukka. DEP:n kohdalla ei näin ole. Mathcorea ja matikkaheviä nyt on tehty kohta minimaalinen maailmansivu, musiikkibuumeja kun mietitään, mutta silti yhtä musiikillisesti vapautunutta bändiä ei näiden kavereiden lisäksi genrestä ole löytynyt. Ai on bändisi musiikissa Jazz VAIKUTTEITA? DEP:ssä on tyylipuhdasta jatsia. Ai menee kappaleesi jännissä tahtilajeissa? DEP pyörittää polyrytmeja kuin Joy Tribiaani naisia. Ai on laulajallanne omaperäinen ääni ja mieletön laulutyyliskaala. DEP:lä on Greg Pucciato. Rääynnästä puhtaisiin sekunnissa ja takaisin.

One of Us Is The Killer ei ole bändin paras levy. Se on tosin kehu, jos näinkin helvetin ehjä ja vapautunut paketti on DEP standardeilla ”meh”. Levy on aikaisempia popahtavampi, jonka osa on nähnyt haittana. Itselle Nothing’s Funnyn tai nimikkobiisin kaltaiset popmatikkamitkäniitänytsittenhaluatkaan kutsua vain painottavat bändin muuntautumiskykyisyyttä ja omaperäisyyttä. Harvemmin kuulee tyylipuhtaassa Popbiisissä polyrytmeja. Ylipituuteenkaan ei sorruta ja kaottisuudestaan huolimatta, kappaleet erottuvat hyvin toisistaan. Ehjä ja kestävä kuuntelu kokemus, joka paljastaa itsestään kokoajan uusia puolia.

18. Minä ja Ville Ahonen: Mia

Indie Pop

Minä ja Ville Ahonen - Ennen kuin kuolen

Mia on kaunis nimi ja nainen, mutta nyt myös kaunis ja tunnerikas levy.  Minä ja Ville Ahosen toinen pitkäsoitto tarjoilee vuoden parhaan annoksen mielikuvituksellista ja kimuranttia Indie Poppia. Ja kun sanon kimuranttia, tarkoitan lyyrisesti kimuranttia. Levy sisältää nimittäin monia  vuoden WTF kuin korvakarkki hetkiäkin, Ville Ahosen omaperäisten tekstien parissa. (Härän)Kullit ja kyrvät kasvavat kieroon niin kirjaimellisesti kuin konkreettisestikin. Yli ei kuitenkaan ammuta ja punainen lanka on kko levyn ajan havaittavissa, vaikka pää ja häntä vaihtavatkin usein paikkaa. Silti, kuten mainitsin, omaperäisyydestään huolimatta kappaleiden tarinoita on helppo ja hauska seurata. Kertosäkeet ovat tarttuvia, kuvailut ja vertauskuvat kauniita ja, onnistuu levy olevaan oikeasti hauska ja oivaltavakin, kuin myös kaunis ja haikeakin.

Musiikillisesti levy on myös palkitseva. Harvemmin Indie Poppia kuuntelen, mutta Minä ja Ville Ahonen avaa mielenkiintoisuuden ovea hieman. Heleät melodiat ja tarttuvat rytmiikat johdattavat levyn halki hetkessä. Pienenä miinuksena pitää painita viimeinen kappale, joka on muuten timanttisen levyn ainoa sudenkuoppa. Myös Ville Ahosen ääni saattaa koitua monelle kompastuskiveksi. Itse sisäistin herran äänen suht nopeasti. Joose Keskitalon mieleen tuova kaihoisa ja epäilevä ääni sopii loistavasti levyn tunnelmaan. Kaiken kaikkiaa, Minä ja Ville Ahonen on/olemme loistava duo!

17. Dream Theater: Dream Theater

Progressivinen Metalli

Dream Theater - The Looking Glass

DT:stä tuskin tarvitsee paljonkaan sanoa. Progen ystäville bändi on varmasti tuttu ja metallimusiikin ystäville ainakin nimenä. Soittajat ovat alansa parhaita, musiikillinen skaala laaja ja mielenkiintoinen ja kappalerakenteet koukuttavia. Noilla meriiteillä bändiltä odottaa aina laadukasta kiekkoia. Useimmat fanit eivät muutamasta viimekiekosta ole pitäneet, mutta itselleni ovat maistuneet vallan mainiosti. Kukana tuskin silti odotti kuinka laittoman hyvän levyn Dream Theather puskisi tänä vuonna ulos.

Ylipituus on toki heti joillekkin ongelma, mutta jos progene tutustuu ja perehtyy, siihen täytyy tottua. DT:le kuinekaan, jopa kolossaalisten levykokonaisuuksien hallinta ei ole koskaan ollut ongelma. Vaikkei levy mikään Images And Wordsin (jota suosittelen MYÖS lämpimästi) kaltainen virheettömän flown ja kimuranttisuuden mestariteos olekaan, rullaa se silti lähes virheettä eteenpäin. Ainoat sudenkuopat ovat ensimmäinen instrumentaali, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa. se on vain sijoitetut mielestäni laittoman typerästi levyn alkuun. Omalle järjelle käy aina paremmin jos Instrumentaalit ovat levyn puolivälissä. Tämä on kuitenkin vain oma, esteettinen ongelmani, sillä biisissä itsessään bändi pistää parastaan. Toinen ongelma on levyn ”pakollinen” slovari Along The Ride joka on kaikilla mittapuoilla kammottavan tylsä, kliseinen ja yksinkertaisesti huono biisi.

Kaikki negatiivisuus kuitenkin unohtuu saman tien muita biisejä kuunnellessa. Oh my god, mitä korvakarkkia koko tunnin mittainen kiekko onkaan. Rytmiiakt, sävelkulut, melodiat, riffit, tekstit… En tiedä minkälaisesta tuubista Dream Theater ruokansa nauttii, mutta tänne kiitos samaa. Along The Ridea lukuun ottamatta, ei levyltä tylsää hetkeä löydy. Massiivinen järkäle, joka koukuttaa ja pysyy tuoreena kuuntelukerrasta toiseen.

16. Dark Buddha Rising: Dakhmandal

Doom Metal

Dark Buddha Rising - Dakhmandal (Full Album)

Tätä levyä on vaikea arvioida. Se ei… ole jokaiselle. Eikä jokaiseen tilanteeseen, elämäntilanteeseen, eikä edes vuorokaudenaikaan tai vuodenaikaan. Mutta kun levyn kuuntelee pimeässä, yksin, keskittyen… Dakhmandal on matka pimeään. Tunnetila, kokemus. Paikka ja tila. Hypnoottinen transsi josta samaan aikaan haluaa pois sen ahdistavuuden takia, mutta joka lumoaa sisäänsä tutkimaan ja kokemaan. Ja kun Tunti kaksytminuttinen on ohi, olet kokenut jotain mullistavaa. Kuuntele Dakhmandal, mutta varoituksella…

Se saattaa olla mielestäsi aivan kamalaa paskaa.

Tällaisten levyjen kanssa on vaikeaa, sillä kuuntelukokemus on niin kuuntelijariippuvainen. Musiikillisesti liikutaan äärimmäisen hitana ja hypnoottisen Doom Metallin äärellä. Kitarat murisevat, basso raapii alataajuuksia ja rummut lyövät hypnoottista rytmiä. Laulu on karheaa ja osin epäselvää, mutta omiaan korottamaan tunnelmaa. Itse pidän tästä kuin hullu puurosta. Ja hullu minusta kai tämän levyn takia tuleekin. Tämän on juuri sellaista musiikkia, josta Perkerus kertoo (Inside)

15. Bring Me The Horizon: Semipternal

Metalcore

Bring Me The Horizon - Sleepwalking

MIETIN ALUKSI PITÄISIKÖ TÄMÄ PÄTKÄ KIRJOITTAA CAPSLOCKILLA JA LISÄTÄ RANDOM VOIMASANOJA JOKAISEEN VÄLIIN!!!!!!!!!1 JA HUUTOMERKKEJÄ!!!!!!!! Päätin olla kuitenkaan tekemättä niin, vaikka se vastaakin sempiternalin kuuntelukokemusta. Vihainen. Kekseliäs, mutta vihainen. Monille Bring Me The Horizon on kirosana vailla vertaa, mutta itselleni bändi on kohoamassa yhdeksi suosikeistani. Metalcoren maailmassa, josta pitävänäkin joudun toteamaan että bändit alkavat toistaa itseään, BMTH on aina tuntunut pysyvän kaiken muun massan yläpuolella. Breakdowneissa on aina aimo annos enemmän potkua kuin muissa, riffit ovat aina asteen verran tuhovoimaissempia ja laulajan äänessä on aina aimo annos enemmän ahdistusta, vihaa ja asennetta. Ymmärrettävästi, nämä ja miljoonat mutu aspektit ovat syy sille miksi ihmsiet ko. bändiä vihaavat ja se on okei. Kaikilla oikeus mielipiteeseen ja omani on se että Bring Me The Horizon on helvetin kova.

Itse levy iskee oikeaan hermoon heti ensi kuuntelulla. Kuulokkeista voi kuvitella elektronisilla vaikutteilla vahvistetun nyrkin joka porautuu kalloosi. Itsellä ei ole koskaan ollut vaikeuksia corebisiien ja bändien erottelussa, eikä ole nytkään. Jokainen kertsi jättää muistikuvan tarttuvuudellaan ja asenteellaan. Vaikka ”teinimäinen vitut-kaikille-asenne saattaakin olla, ja onkin, kornia en voi silti olla pitämättä siitä. Varsinkin kun se tehdään tällaisella antaumuksella. Elektroniset vaikutteet istuvat bändin tyyliin loistavasti ja musiikillisesti bändi on loistavassa vedossa. Keskisormi pois perseestä  ja kattoa kohti!

14. Matti Johannes Koivu: Matti Johannes Koivu

Folk-Pop

Matti Johannes Koivu - Jos muutat mielesi

Ultramariini aliarvostettu laulaja-kitaristi-sanoittaja Matti Johannes Koivu onnistuu VIHDOIN julkaisemaan loistavan sooloalbumikokonaisuuden. Lopputulos on eheämpää ja toimivampaa kuin mikään vastaava tänä tai viime vuosina julkaistu. Ultramariinista pidän, mutta Koivun soolomateriaalin olen skipannut. Biiseissä ei vain ole ollut sitä samaa tarttumapintaa tai oivallusta jota Ultramariini tarjoilee. Sanoittajana Koivu on omaa luokkaansa, mutta soololevyille on tuntunut omaan korvaan kuultuna päätyneet ne vasemman käden tekeleet.

Kaikki tämä on toisin herran nimeä kantavalla viidennellä soololevyllä. Eheä, heleä ja ennenkaikkia kaunis kokonaisuus. Jokainen biisi virittää tunnelman oikeaksi, oli hetki tai paikka mikä tahansa. Levy käsittelee aiheita rakkaudesta, oman paikkansa löytämisen kautta yksinäisyyteen ja kotimaahamme. Kaikki tämä, lähes ilman yhtäkään sudenkuoppaa. Puolivälille sijoitettu Kun katsoin kauas kallistaa levyä hieman, mutta ote suoristuu heti seuraavassa biisissä. Muutama ontuva tekstin pätkä on joukkoon myös eksynyt. Silti, kokonaisuus on ehjä ja toimiva. Levyn voi laittaa soimana joko taustamusana tai hartaana keskittymiskuunteluna. Tavasta ja tilanteesta riippumatta, se on unohtumattoman hieno levy. 

13. Leprous: Coal

Progressiivinen Metalli

Leprous - The Cloak

12. Kylesa: Ultraviolet

Sludge Metal

Kylesa - Unspoken

11. Amendfoil: Skyline Escape

Progressiivnen Metalli

Amendfoil - Origin

10. Hanging Garden: At Every Door

Doom Metal

Hanging Garden - Wormwood

9. Cult of Luna: Verikal I

Post-Metal

Cult of Luna - Vicarious Redemption

8. Altar of Plagues: Teethed Glory And Injury

Post-Metal

Altar of Plagues - God Alone

7. God Is An astronaut: Origins

Taiderock

God Is An Astronaut - Spiral Code

6. letlive. - The Blackest Beautiful

Post-Hardcore

letlive. - Banshee (Ghost Frame)

5. W. Iivarinen: Grande Vulgar

Alternative Rock

W. Iivarinen - Illalla puutarhassa

4. Pimeys: Muut on jo menneet

Indie Pop

Pimeys - Asema

3. Protest The Hero: Volition

Progressiivnen Metalli

Protest The Hero - Clarity

2. Shade Empire: Omega Arcane

Sinfoninen Metalli

Shade Empire - Ruins

Vuoden levy 2013!

The Ocean: Pelagial

Post-Metal

The Ocean: Bathyapelagic - III: Disequillbrated

Krista Siegfriedille suukapula

Euroviisuihin Suomi lähettää Krista Siegfriedin, kappaleella Mary Me. Oman mielipiteeni biisistä voi lukea verelläni kirjoitettuna huoneeni seinältä, jos vielä koskaan joudun kyseisen syövän edes lähelle korviani saattamaan.

Biisi ei tarjoa mitään uutta mitä ei niin Suomessa, maailmalla, kuin viisuissakaan olisi jo nähty. Kymmenen markan kertsi, lauluksi etäisesti kutsuttava ulina, overused teknobeat nro# 43256 sekä täysin turhanpäiväinen ja puhkikaupallistettu kertsi. Ainiin, onhan siinä kirkonkellot. Wuhuu...

Ripustan itseni mielummin palleista kirkon kelloon, kuin kuuntelen kyseistä biisiä enää koskaan. Se on niin, huono!

Jos haluat tuhota pääsi, elämäsi ja uskosi mihinkään hyvään: seuraa linkkiä. http://www.youtube.com/watch?v=rt-S9vc6TdM

Silti, UMK:sa oli mielestäni tänä vuonna monta hyvää yhtyettä ja artistia.

Esm. Great White North on täysin valmista pullaa ulkomaanmarkkinoille. Suomen U2 vertaus ei todellakaan olisi noilla satdionrockviboilla ja omaperäisellä materiaalilla tuulesta temmattu juttu.
Mikael Saari taas oli heittämällä koko kisan paras laulaja. Biisi tosin oli todella ontto ja tarjosi laittoman vähän tarttumapintaa tai mieleenpainuvia koukkuja.

Ennakkosuosikki Diandran ääni oli todella upea! Noin nuori tyttö ja laulaa kuin vanha tekijä. Tässä olisi ollut suomalaisen pop musiikin pelasta, jos niinkin kamalaa paskaa kuin ylikaupallistetut, muovista poronkusta suoltavat levy-yhtiöt ei olisi luotu. Kilpailubiisi, verrattuna Didin "omaan" materiaaliin, oli todella, TODELLA, hyvä. Tekstit, melodiat, rytmit, kaikki toimi. Lavaesitys taas... oli kuin katoisi ammuttua hirveä juoksemassa pallomeressä. Aluksi kestää tajuta mitä tapahtuu jonka jälkeen loppu onkin vain surullista ja vaivaannuttavaa katsottavaa.

Elina Orkoneva oli smoking hot! Niin musiikillisesti kuin fahrenheitarvojen mukaankin... Tässä biisissä ja konseptissa oli helvetisti potentiaalia. se kuitenkin pilattiin liian ylilyömisen pelossa. Myönnettäköön, ylilyöminen ja LIIALLA seksillä myyminen lavapersoonan ja biisin unohtamalla olisi ollut kauheaa katsottavaa. Yhtä kauheaa oli kuitenkin katsoa, kun biisiä ei osattu hyödyntää tarpeeksi. Elinan ääni oli hunajaa korville ja silmät hunajaa... silmil...le... tai jotain, hieno leidi silti!

Lopuksi, Arion. Kisan lempilapseni. Nuoret junnut vetää sinfoniaheviä rautaisella asenteella. Eeppisiä melodioita isolla E:llä, rautaisen kiinteä kappalerakenne, tunnistettava tyyli.... Tässä on pojilla valmis paketti. Laulajan ääni oli live-esityksissä omaan korvaani todella heikko, mutta Lostin studioversiossa pääsee "Heavy Metallin Justin Bieber" oikeuksiinsa. Tällä jätkällä on internetslangilla Mad Skillsejä. Arvostan.

Jos Arion ei seuraavan vuoden aikana saa levysopparia, on nykymusiikin tila totaalisesti tuhottu. Täysin studiovalmis bändi. Onnea pojille ja keikoilla tavataan \,,/.

Toivon mukaan Krista Siegfriedin poikaystävä pitää suukapuloista ja Ruotsissa jaetaan manditoorisia korvatulppia yleisöön.

Vain elämää, ei sen enempää.

Jouni Hynynen ei pidä sarjasta Vain elämää ja esittää asiasta mielipiteensä.

Okei… ja? Veikkaan ettei pidä moni muukaan.

Miksi tämä siis on otsikon aihe jo kolmatta päivää?

Anteeksi nyt suunnattomasti internetin sivukujilla pyörivät nimimerkkienne takaa herjaavia kommentteja laukovat äkäpussit jos en, sarjan fanina, näe tässä mitään tuomittavaa tai edes häiritsevää? Saman anteeksipyynnön lähetän jokaiselle toimittajalle, jotka selvästi luulevat suomeksi lauletun metallimusiikin pioneerin televisiosarjaa kohtaan tuntemien kriittisten mielipiteiden saavan minut ostamaan lehtensä.

Itse en nyt vain saa päähäni mitä väärää, pahaa tai häiritsevää tässä on tapahtunut? Muusikko X kommentoi, ettei pidä TV-sarjasta Y, entäs sitten? Ilmaisia asiansa toki suoraan, mutta en ole tiennyt sen olevan laitonta lehtiin kirjoittaessa.

Mistä siis kiikastaa?

Onko ongelmana mielipiteen suoruus? Olisiko Hynysen pitänyt antaa mielipiteen sijaan rakentavaa palautetta tyyliin ”Joo, kyl mää korvaisin Cheekin Hectorilla tai jollain muusikolla ylipäätään”, tai kommentoida omaan härskin, ja suoraan, tapaansa tyyliin ’’On sillä Kaija Koolla sitten hyvät tissit’’. Olisiko jompikumpi näistä vaihtoehdoista ollut teistä nettivihaajista parempi?  

No ei tietenkään! Jos jompikumpi kommenteista olisi annettu, olisivat keskustelupalstat täynnä kommentteja kuinka ”Hynynen mollasi Cheekiä, homosuhde Kauko Röyhkän kanssa?” tai ”Hynynen rienaa naisia kuoliaaksi”. Iltapäivälehdet olisivat nauttineet varmasti yhtä paljon ja otsikot olisivat kutakuinkin samoja.

No, onko ongelmana se että kritiikkiä antoi juuri Jouni Hynynen, mies joka on usein tunnettu suorasanaisuudestaan? Itse näen syyn siihen miksi monet tästä peppukipeiksi tulivat olevan se, että kommentin esitti muusikko. Menestynyt ja usein lehdissä, vaikkei aina musiikin takia, esiintyvä muusikko vieläpä. Samanlainen reaktio tapahtui Kauko Röyhkän kanssa. Mies haukkui Cheekiä ja sarjaa -> Ihmiset alkoivat heilutella virtuaalisia soihtuja. Samanlainen reaktio olisi syntynyt, jos kommentin olisi esittänyt vaikkapa Toni Wirtanen, Olli Lindholm, Herra Ylppö etc. mediassa edes HIEMAN keskivertomuusikkoa enemmän esiintyvä henkilö.

Itse sain pahan naurukohtauksen tämän päivän otsikossa esitetystä tivauksesta ”Mitä olet tehnyt, että sinulla on oikeus haukkua kunnon muusikoita?”. Tämä siis esitetään miehelle joka oli mukana luomassa käsitettä suomeksi laulettu metallimusiikki, on julkaissut bändinsä kanssa 12 albumia joista seitsemän saanut kulta- ja yksi platinalevyn, nauttii suurta arvostusta sanoittajana ja kirjoittajana, kiertänyt Suomea armotta lähes 20 vuotta ja julkaissut kolme runokirjaa. Eihän muusikot nyt saa ilmaista mielipidettään muista muusikoista.

Syynä voi tosin olla myös Hynysen persoon ja kirjoitustyyli. Piilovittuilua ja ironiaa ironian ja piilovittuilun perään. Epäilen tosin. että vaikka mielipiteen olisi esittänyt kuka tahansa hieman enemmän julkisuudessa ollut henkilö, olisi lopputulos ollut sama. Miettikää nyt…

”Sofi Oksanen lyttää Vain elämää sarjan maanrakoon: Paskaa!”

”Teemu Selänne lyttää Vain elämää sarjan maanrakoon: Paskaa”

”Timo Soini lyttää Vain elämää sarjan maanrakoon: Paskaa!”

”Sauli Niinistö lyttää Vain elämää sarjan maanrakoon: Paskaa!”

”Paavi lyttää Vain elämää sarjan maanrakoon: Pyhää paskaa!”

Noh, oliko kyseessä se että haukuttu sarja oli juuri Vain elämää? Todennäköisesti, sillä epäilen vahvasti tällaisen mediasirkuksen syntyä, jos Hynynen olisi kritisoinut vaikkapa CSI:tä.

Vain elämää sarjalla on aivan helvetisti faneja. Hel-ve-tis-ti! Sarjan suosio räjähti käsiin, enkä ihmettele. Kansan tuntemat muusikot esittävät toistensa kappaleita, toiset paremmin kuin toiset, ja kertovat itsestään uusia asioita. Tällaiselle ”hömpälle” on aina kysyntää. Itse en voi mennä valittamaan, sillä sarjasta pidin. Varsinkin Erinin verisoinnit olivat peräjälkeen loistavia tulkintoja. Omalla kohdalla tosin potin räjäytti Jonne Aaronin Rock-Satumaa. Mies vaikutti myös persoonana rennolta ja mukavalta tyypiltä, vaikka Negative ei koskaan ole iskenyt. Satumaa-cover tuli hyvällä tavalla puun takaa. Se oli tuore lähestymistapa biisiin, kunnioittaen samalla kappaleen historiaa.

En kuitenkaan ymmärrä miksi sarjaa ei saisi kritisoida. Siksikö että se on suosittu? Siksikö että se oli ”ihmisläheinen”? Siksikö että siinä itkettiin ja halailtiin ja oltiin niinku close and stuff? Siksikö että siinä oli suosikkimuusikkoni A jonka versiointi biisistä B oli ihan helvetin C?

Kaikkea saa ja pitää kritisoida jos näkee sille tarpeen. Sinulla on oikeus olla pitämättä Vain elämää -sarjasta, mutta sinulla on myös oikeus pitää ja nauttia siitä. Sinulla on myös oikeus kirjoittaa pitäväsi sarjasta, tai kirjoittaa siitä kuinka et voi kyseistä moskaa sietää.

Kysykääs siis Vain elämääistit itseltänne: Millä tavoin Jouni Hynysen omastanne eriävä mielipide on vaikuttanut Vain elämää –sarjaan?

Vastaus: Ei vittu mitenkään.